Kuoleman kirkkaat varjot

Hiljaiseloa

Suru-uutiset pysäyttävät. Joskus kuolema on odotettavissa oleva, jopa helpotus – toisinaan yllättävä, kohtuuton ja musertava.

Hiluversumin viimeaikainen hiljaiselo on johtunut jälkimmäisestä. Lähipiirissä ajanlasku muuttui, kun kesällä kohtasimme kipeän ja käsittämättömän menetyksen itsetuhoisen kuoleman seurauksena. 

Yllä oleva kuva on otettu kaksi päivää ennen ensimmäisiä huolestuttavia uutisia. Pihapelto kimmelsi taianomaisesti ilta-auringossa miljoonin timantein kaivatun sateen jälkeen. Sumu sakeni nopeasti. Kehossani oli selittämätön, voimakas ja outo kipu. Nyt jälkikäteen ajattelen, että se oli tietoisuutta. Aikomus oli jo olemassa. Myöhemmissäkin vaiheissa koin useita erikoisia "sattumia". Tässä rumbassa intuitio on vahvistunut, aistit avautuneet sekä luottamus niihin syventynyt.

Ei nyt!!

Aluksi olin valtavan vihainen, suorastaan raivoissani. Riitelin vastaan, enkä millään olisi juuri nyt tahtonut tällaista selviytymisvuoristorataa elämääni. Olisi ollut niin paljon kaikkea muuta, tärkeää ja kutsuvaa. Kesäkin kauneimmillaan! Konkreettisten asioiden järjesteleminen, kuolinpesän asioiden hoitaminen (en tiennyt siitä mitään ennestään) ja asunnon tyhjentäminen olivat omalla tavallaan helpottavaa ja kaikessa hitaudessaan auttoivat prosessoimaan koettua. Siivotessa ajattelin heitä, jotka tekevät samaa samasta syystä.

Hermostollinen hätätila

Ensimmäisen viikon koko keho kävi aivan ylikierroksilla. Sitten tulivat humpsahdukset lamaannuksen voimattomuuteen ja turtuneisuuteen. Oli vahva tarve vetäytyä. Sain hyvän muistutuksen miltä tuntuu, kun hermosto on hätätilassa ja ylikuormittunut. Vaikka ymmärsin mitä minussa tapahtuu ja osasin hoivailla hermostoani, niin keho ja mieli ovat kuitenkin tarvinneet toipumiseen ennemmän aikaa ja rauhaa kuin ajattelin niiden tarvitsevan.

Kuoleman kirkkaat varjot

Alun vihan ja raivon alta löytyi suru ja vilpitön myötätunto. Kiitollisuus ja kunnioitus hänen elämäänsä kohtaan. Kuoleman kirkkaat varjot osoittavat sen, mikä on oikeasti arvokasta ja tärkeää. Ja toisaalta myös sen, että harva asia on niin kovin mustavalkoinen tai yksioikoinen.

Entistä useammin olen nyt pysähtynyt sen äärelle, mikä tässä elämässä on oikeasti merkityksellistä ja tärkeää. Mitä olen tullut tänne tekemään, millainen jälki minusta jää. Millaiset asiat saavat silmät syttymään ja elämän tuntumaan mielekkäältä ja innostavalta.

Elämän lahja ja kutsu

Tämä kokemus on ollut katapultti kohti jotakin, sysäys uusiin elämän uomiin ja potku persauksille. Vielä en tiedä mitä, miten ja minne mutta äärimmäisen transformatiiviselta tämä on tuntunut. Perspektiivi on laajentunut.

Kuinka avaraksi voit kasvaa? Kuinka näkyväksi ja eläväksi tulla?

Oli liikuttavaa saada nähdä syksyisen voimauttavan valokuvan kurssiin liittyvän kuvauspäivän liehuvat, värikylläiset kuvat. Varsinaiset kuvat ovat filmikamerassa ja saamme ne vasta helmikuussa, mutta sain jo nyt konkreettisen todisteen: Olen elossa, ilo ja elämä minussa on totta! 

Kokemuksesta jää jälki mutta sen ei tarvitse kahlita tai määrittää minua. Olen muutakin, kaikkine puolineni. Ja elämäkin on!

Toivon lohtua, lempeyttä ja lämpöä jokaiselle!

Tervetuloa Hiluversumin palveluihin myös silloin, kun sielussa on ruttuja tai tuntuu, ettei kenelläkään muulla tällaista.

*

Yrittäjänä minulle on tärkeää huolehtia itsestäni, jotta olen riittävän tasapainoinen ja luottamuksen arvoinen. Voit olla varma, että en ota vastaan jos olen kipeä, saati sitten pää kainalossa. 

Jännä on kyllä ollut huomata myös se, kuinka matalat energiat tyhjentävät kalenterin lähes automaattisesti ja päin vastoin. Kun olen voinut hyvin, asiakkaita ilmaantuu huolimatta siitä, että markkinointi on ollut ihan jumissa. Mistä kaikesta me ollaankaan tietoisia, tietämättämmekin...?